Sekava kirjoitus autoista ja muustakin...

Tämä kirjoitus oli tarkoitettu eräälle foorumille, mutta juttu karkasi taas kerran käsistä. Teksti olisi pitänyt kylmästi deletoida, mutta koska olen luonteeltani vanhan säilyttäjä, säilytän tällaisiakin ”ei puuta häntää” -juttuja. Kirjoituksen piti olla luettelo suvussamme olleista autoista 1930-luvulta alkaen, ja seuraavan tekstin oli määrä olla vain lyhyt johdanto aiheeseen. Mutta kuinka kävikään...

Sukumme omistuksessa olleista autoista ei ole kattavaa kuva- tai edes merkkiluetteloa. Yksi ainoa asioita tietävä ihminen taitaa olla enää elossa, mutta rohkeuteni ei riitä siihen, että menisin kyselemään häneltä.

Lähihistorian tallentamisessa muistiin on muutama keskeinen ongelma. a) Ei tule kysyttyä, silloin kun asioista tietäviä ihmisiä vielä on elossa. b) Kysytty tieto unohtuu, ja mahdolliset muistiinpanot katoavat.

Minulle soitti muutama vuosi sitten yllättäen eräs vanha mies, joka kysyi, tiedänkö erästä sukuumme liittyvää historiallista tietoa. En tiennyt, enkä tiedä, mihin mies tietoa tarvitsi (myöhemmin olen löytänyt tiedon internetistä, mutta kadottanut sen taas). Puhelun aikana mies alkoi kertoa vanhoja asioita sota-ajalta ja myöhemmiltäkin ajoilta. Hän kertoi isoisästäni ja sukumme teollisuustoimintaan liittyvästä historiasta yksityiskohtia ja asioita, joita en ollut koskaan ennen kuullut. Sain puhelun aikana enemmän tietoa tietyistä sukumme asioista kuin olin kuullut koko elämäni aikana kotonani.

Tämän tyyppiset (en tietenkään tehnyt muistiinpanoja, koska puhelimen lähellä ei koskaan ole kynää ja paperia) puhelut ovat siinä mielessä järkyttäviä, että ne konkreettisella tavalla paljastavat, miten vähän meidän suvussamme on oltu kiinnostuneita omasta menneisyydestämme ja muistiin merkitsemisestä.

Katson olevani jossakin määrin historiasta ja menneistä tapahtumista kiinnostunut ihminen, vastakohtana niille ihmisille, joita menneet asiat ja esineet ja tapahtumien tallentaminen kirjoituksina ja kuvina ei kiinnosta. Olen kirjoittanut päiväkirjaa ja aloittanut jopa jonkinlaisten muistelmien kirjoittamiseen moneenkin otteeseen. Lisäksi olen harrastanut valokuvausta ja yrittänyt kuvata kohteita, joilla on historiallista merkitystä (esimerkiksi katoavia maisemia ja rakennuksia). Luonnollisesti olen yrittänyt myös tallentaa kaikenlaista vanhaa, joka kertoo menneistä ajoista. Valitettavasti suvussamme on ollut ihmisiä, joiden arvomaailma on vastakkainen oman arvomaailmani kanssa.

”Arvomaailma” ei valitettavasti paljon auta, jos ei toimi arvomaailmansa mukaisesti, tai jos on niin epäjärjestelmällinen, että kaikki tehty työ menee hukkaan. Ikävä kyllä nämä ovat ominaisuuksiani.

Miten tämä kaikki liittyy aiheeseen ”autoharrastajia”? Siten, että edellä mainituista syistä minulla ei ole kattavaa sukupuun tyyppistä luetteloa sukumme ja perheemme kautta aikojen omistamista autoista, vaikka sellainen olisi mukava olla. Edes kuvia kaikista autoista ei ole olemassa. Albumeissa on joitakin vanhoja kuvia, mutta ne ovat jostakin muualta kulkeutuneita ja muiden kuvaamia. Perheessä ei harrastettu lainkaan valokuvaamista.

Kysyin sukumme autoista isältäni 1990-luvulla ja kirjoitin luettelon autoista paperille, mikä on tietenkin kadonnut. Ulkomuistista luettelo on tämän tyyppinen. Kaikkein hämärin tapaus on BMW-merkkinen auto, josta en tiedä mitään. 1950-luvun lopulta alkaen tiedän autot ilman luetteloakin, joka oli tarpeen vain ensimmäisten autojen osalta.


1) Ford Junior 1936-1939 (tällaisesta mallista ei internetistä löydy mitään tietoa)
2) Ford V8 1939 (myyty sodan alettua varaosiksi autoliikkeeseen)
3) Opel Kapitan 1939 (1948-1950)
4) Chrysler Windsor 1949 (1950-1960)
5) BMW (1940-1950 lukujen vaihteessa, tästä autosta ei ole mitään tietoa)
6) Volkswagen (1950-luvun alkuvuosina)
7) Volkswagen (tuhoutui kolarissa)
8) Land Rover (1950-luvulla)
9) Warzawa (1950-luvun lopussa)
10) Moskvist (1959-1961)
11) Moskvist (1961-1963)
12) Rambler Classic 1960 (1960-1962)
13) Volkswagen dobbelcabiner (1961-1966)
14) Chrysler New Yorker (1962 -
15) Consul Cortina (1962-1970)
16) Anglia 1963-1969
17) Anglia 1966 - 1969
18) Volvo 164 (1969-1970)
19) Toyota Corolla 1969-1974
20) Toyota Corolla 1969-1974
21) Toyota Corolla 1970-1974
22) Volvo 164 (1970-1973)
23) Saab 99 (1973-1979)
24) Chevrolet Caprice 1974-
25) Datsun pickup 1974-1980
26) Saab 99 (1979-1985)
27) Oldsmobile Delta 88 (1979-1980)
28) Oldsmobile Delta 88 Royale Brougham (1980-
29) Volvo 740 (1985-1989)
30) Peugeot 205d 1985-
31) Volvo 1980-1989 (pieni malli työntekijän työsuhdeautona)

(sinisellä merkityt päätyivät allekirjoittaneelle)

Leasing autoja:

Nissan van pakettiauto 1987-1989
Peugeot 505 1985-1988 (työntekijän työsuhdeautona, jolla emme ajaneet)
Peugeot 505 1988-1989 (työntekijän työsuhdeautona, jolla emme ajaneet)
Nissan Micra 1989-1990
Nissan Primera 1990-1993
Nissan Primera 1993-1996
Nissan Primera 1996-1998
Nissan Primera 1998-1999

Kirjoittajan itse ostamia autoja:

Volkswagen 1952 (1971-
Autobianchi 500 (1978-1987)
Opel Record van 1984-
Volkswagen 1952 (1974 varaosiksi)
Imperial Custom 1960 (1983-
Volkwagen 1952 (1983 -
Nissan Micra 1998 (1991-)
Peugeot 405 (2008-)
Renault Megane (2013-)
Peugeot 405 (2013-)

P.S. Kuorma-autoja ei ole tässä jutussa mainittu. Niitäkin oli.

Tapausselostus

Kommentoin seuraavaksi kirjettä, jonka poliisikomisario lähetti oikeuskanslerille saatuaan häneltä kyselyn asiasta. Kirje on kirjoitettu lähes viisi kuukautta takavarikon ja kotietsinnän jälkeen. ”Kuhmoinen, ”Jämsä”, ”Kopek” ja ”Tuttava” sekä ”XXX/XX” ovat alkuperäisten sanojen korvaajia. Muilta osin tekstiä ei ole muutettu. Käsittelen kirjeen tekstiä aivan kuin se olisi foorumikirjoitus.

Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten

Tutkintapöytäkirjasta n:o RXXX/XX katson selviävän riittävät perusteet Kopekin pidättämiseksi ja hänen autoonsa ja asuntoonsa kohdistuneen kotietsinnän suorittamiseksi. Etsintöjen tarkoituksena oli löytää näyttöä Kuhmoisissa, Jämsässä ja muuallakin Keski-Suomen alueella tapahtuneiden poliittista kiihoitusta sisältäneiden ilkivalta-, vahingonteko-, murhapoltto- ym. rikosten selvittämiseksi. Pidättäminen ja etsinnät suoritettiin määräyksestäni ja vastuullani.

Jos tarkoitus oli selvittää ”muuallakin Keski-Suomen alueella” tapahtuneita ”ym. rikoksia”, kai näistä ”ym. rikoksista” olisi kysytty minulta kuulusteluissa. Niistä ei kuitenkaan kysytty, minkä tutkintapöytäkirjakin osoittaa. Sitä paitsi Kuhmoisissa ja eri puolilla Keski-Suomen aluetta ei ollut edes tapahtunut poliittista kiihoitusta sisältäneitä ilkivalta-, vahingonteko- murhapoltto- ym. rikoksia – yhtä ainoaa Petäjävedellä vaalitilaisuudessa räjäytettyä pommia lukuun ottamatta. Ja tästä pommista minulta ei kysytty eikä siihen kertaakaan edes viitattu – eli minua ei epäilty syylliseksi tähän tekoon, jonka todelliset tekijät jäivät myöhemmin lehtitietojen mukaan kiinni ja saivat rangaistuksen. En tällä hetkelläkään tiedä, keitä nämä ihmiset ovat olleet.

Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten

Tutkittavana olevaan tapahtumasarjaan liittyi laeilla kiellettyjen poliittisten järjestöjen ja lisäksi vieraan valtion instituutioiden tunnuksia mukailevien todennäköisesti kuitenkin olemattomien järjestöjen nimissä suoritettuja ilkivalta-, vahingonteko- ym. rikoksia, joiden asianomistajat ovat harkinneet, että eivät vaadi syytteen nostamista ja eivät ryhdy syytetoimenpiteisiin. Törkeimmän, eräässä vaalipuhetilaisuudessa suoritetun pommiräjähdyksen tutkimukset jatkuvat edelleen.

Monikon käyttäminen vanha tunnettu tehokeino, kun halutaan suurennella jotain asiaa. Ei kuitenkaan ollut ”laeilla kiellettyjä järjestöjä” eikä ollut olemassa komisarion mainitsemaa tapahtumasarjaa. Komisario on keksinyt tällaisen ”sarjan” omasta päästään yhdistelemällä täysin irrallisia tapahtumia. Eräässä vaalitilaisuudessa räjäytetty pommikin on otettu mukaan, jotta ”tapahtumasarja” saataisiin näyttämään pahemmalta. Ehkä ”tapahtumasarjaan” olisi voitu ottaa saman tien mukaan kaikki selvittämättömät murhatkin. Sitä paitsi tapahtumiin liittyi ainoastaan yksi ”valtion instituutioiden tunnuksia mukaileva” olematon järjestö – ei useita järjestöjä niin kuin komisario antaa ymmärtää – jonka nimissä tuttavani soitti muutaman väärän hätäpuhelun, lähetteli epämääräisiä kirjeitään (jota en kahta ensimmäistä lukuun ottamatta edes nähnyt) ja lopuksi sytytti pari roskalaatikkoa sekä jonkin katoksen (en tiedä tulipaloista tämän tarkemmin). Minä olin piirtänyt tälle kuvitteelliselle olemattomalle järjestölle punatähtilogot kahteen ensimmäiseen kirjeeseen, kuten olen jo maininnut. Kirjeet olivat sisällöltään lähes identtiset, eli kyse oli kahden lehden yleisönosastoon lähetetystä kuvitteellisen äärivasemmistolaisen poliittisen liikkeen ohjelmajulistuksesta.

Sitä paitsi, millaisia olivat ne komisarion mainitsemat ”ilkivalta-, vahingonteko ym. rikokset”, joiden asianomistajat eivät vaadi syytteen nostamista eivätkä ryhdy syytetoimenpiteisiin? Tuttavani tuomittiin tuhopoltoista (joiden nimi oli siihen aikaan ”murhapoltto”), pommiuhkauksista ja vääristä palohälytyksistä, joten ”ilkivalta- ja vahingontekorikosten” on täytynyt olla näiden lisäksi jotain muuta. Katsottiinko lehden yleisönosastoihin lähetetyt pilailukirjeet ilkivallaksi vai vahingonteoksi. Jos syyte olisi näiden kirjeiden osalta nostettu, oikeus olisi voinut todeta, ettei ole kyse rikoksesta lainkaan. Itse olen ollut koko ajan tätä mieltä. Syytteestä vapautuminen sillä perusteella, että asianomaiset eivät viitsi nostaa syytettä, jättää epäilyn ”syylliseksi” loppuiäkseen. Joissakin tapauksissa oikeus puhdistaa epäillyn maineen.

Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten

Oheistan eräitä tutkintapöytäkirjassa RXXX/XX mainittuja Kopekin ja hänen kumppaninsa Tuttavan laatimia kirjoituksia nähtäväksenne (xerokopioita).

Poliisin kirjeen tyylilaji huomioon ottaen, olen käytännössä varma, että komisario on lähettänyt oikeuskanslerille kopioita sellaisista tuttavani laatimista kirjoituksista, joita en ole koskaan edes nähnyt. Kuitenkin hän antaa ymmärtää, että kirjoitukset ovat yhdessä laatimiamme. Kuulustelupöytäkirjasta käy ilmi, että en ole myöntänyt olleeni mukana kuin kahden ensimmäisen pilailukirjeen laatimisessa siten, että piirsin kirjepapereihin punatähtitunnukset, jonka jälkeen tuttavani kirjoitti tekstin. Tiesin kirjeiden sisällön ja jopa naureskelin, kun tuttavani luki tekstiä ääneen, mutta en varsinaisesti laatinut tekstiä. Paikalla oli eräs toinenkin kaverini. Myönnän, että olin osittain mukana tässä pilailussa, koska en pitänyt sitä vakavana. Nämä kaksi ensimmäistä kirjettä eivät mielestäni vielä olleet lainvastaisia – pahimmillaan ne ehkä olisi voinut määritellä jonnekin harmaalle alueelle huonon maun ja laittomuuden välille.

Vasta seuraavat kirjeet, jotka tuttavani kirjoitti yksinään minun edes tietämättä niistä, todennäköisesti olivat jo selkeästi laittomia eli niissä uhkailtiin konkreettisilla rikollisilla teoilla kuten tuhopoltolla jne. Tämän verran olen näistä myöhemmistä kirjeistä jälkeen päin kuullut, mutta koskaan en niitä nähnyt. Jos poliisikomisario on lähettänyt tällaisia kirjoitelmia oikeuskanslerille antaen ymmärtää, että minä olisin ollut niitä laatimassa, hän on ilmeisesti ollut itse pulassa. Hänen on pitänyt jotenkin yrittää perustella, miksi minulta takavarikoitu omaisuus oli yhä poliisin hallussa, vaikka takavarikoinnista oli kulunut jo melkein viisi kuukautta, eikä syytettä ollut nostettu. Lain mukaanhan omaisuus olisi pitänyt palauttaa jo kuuden viikon kuluttua – ellei oikeus olisi pidentänyt takavarikointiaikaa, mitä tuskin oli tapahtunut.

Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten

Kysymyksessä olevien Kopekin autoon ja asuntoon kohdistuneiden etsintöjen yhteydessä löytyi edellätarkoitetun tyylisiä kirjoitelmia ja julisteita, joista ainakin osa oli ilmeisesti Englannissa valmistettuja ja Kopekin sieltä Kuhmoisiin lähettämiä. Lisäksi löytyi sanomalehdistössä esiintyneiden eri puolilla maailma toimineiden terrorijärjestöjen tunnuspiirrelmiä ja henkilöosoitteita. Tämän aineiston luovutin Suojelupoliisin Tampereen piiritoimiston edustajille.

Tämä on absoluuttisen täydellistä valehtelua! Minulla oli ainakin viidentoista vuoden ajan isoon kirjekuoreen pakattuna kaikki poliisin asunnostani ja autostani takavarikoimat esineet (joita en heti pidätyksen jälkeen saanut takaisin), koska halusin säilyttää ne muistona. Esineiden joukossa ei ollut ”edellätarkoitetun tyylisiä kirjoitelmia ja julisteita”. Oli punainen kuulakärkikynä, joitakin kirjeitä jne. Mutta ei ”edellätarkoitetun tyylisiä kirjoitelmia ja julisteita”.

Ja asunnostani löytyi muka terroristijärjestöjen tunnuspiirrelmiä ja henkilöosoitteita. Haloo. Tällaiset henkilöosoitteet olisivat varmasti kiinnostaneet Supon etsiviä, jos sellaisia olisi oikeasti asunnostani löytynyt. Mistä minä tällaisia eri puolilla maailmaa esiintyvien terroristien henkilöosoitteita olisin saanut? Eikä asunnossani sitä paitsi myöskään ollut edellä mainittuja terroristijärjetön tunnuspiirrelmiä – ei edes yhtään ainoaa luonnosta jossakin opiskeluvihkon reunassa. Ei absoluuttisesti ainoatakaan missään. En harrastanut terroristijärjestöjä. Koko tämä osa kirjeestä on komisarion mielikuvituksen tulosta. Kuvitteellinen skenario on rakennettu kahden ”todisteen” pohjalle. Toinen todiste on vihko, jossa oli ulkomaisten kielikoulukavereitteni nimiä ja osoitteita. Ne muuttuivat komisarion mielikuvituksessa terroristien nimiksi ja osoitteiksi. Hän oli vielä lähes viisi kuukautta takavarikon jälkeenkin muka tässä uskossa. Toinen ”todiste” roikkui huoneeni seinällä kehyksissä. Se oli lasten ”Action Man” -nukkea esittävä mustavalkoinen valokuva, jonka olin itse ottanut. Kuvassa nukella on kädessään pieni juliste, jossa lukee näin: ”Toveri. Ellet kannata valtion varojen häikäilemätöntä tuhlausta, älä toiste tee juttua tyhjästä. Ei sanoin eikä teoin. Lapuan yhä edelleenkin vapaa kirjapaino. Lapua”. Nuken takana on auki oleva aikakauslehden sivu, jossa olevassa kuvassa lontoolaiset juhlivat toisen maailmansodan loppua. Kuvassa näkyy kaksikerroksinen bussikin. Tämän valokuvan poliisit irrottivat kehyksistä ja takavarikoivat.

Katsoin muuten edellä siteeraamani pienoisjulisteen tekstin tästä samasta kuvasta, joka on kehystettynä huoneeni hyllyllä muistona menneistä – kyseessä on siis aivan sama kuva, joka aikoinaan oli takavarikoituna.

Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten

Kuten tutkintapöytäkirjasta RXXX/XX selviää, Kopek oli sen jälkeen kun hänen kumppaninsa Tuttava oli kiihoittunut riittävästi ja ryhtynyt toteuttamaan sabotaasitekoja, "luopunut homman jatkamisesta", kuten hän itse asian ilmaisee. Kopekin osuudesta ei ole saatu enempää näyttöä kuin tämä pöytäkirja sisältää. Syyte Tuttavaa vastaan on ollut käsiteltävänä Kuhmoisten KO:ssa ja Tuttava on määrätty mielentilatutkimukseen.

Lopussa kirjeessä sentään palataan maan pinnalle kansainvälisistä terroristisfääreistä. Todellakin olin luopunut homman jatkamisesta siinä vaiheessa, kun oli alkanut käydä ilmeiseksi, että homma etenee huonoon suuntaan. Mutta se ei aivan riittänyt. Tuttava jatkoi vääjäämättömään loppuun asti. Ja hänen takiaan minunkin siis tuli vietettyä pari yötä putkassa. Sormenjäljet ja etsintäkuulutuskuvakin löytyvät luultavasti yhä poliisin rekistereistä. Sormenjälkiä ottanut poliisilaitoksen henkilökunta kutsui minua ”pommimieheksi”. Yksi heistä viittasi melko harvinaiseen sukunimeeni ja kysyi, onko mahdollisesti lääninhallituksessa toimiva korkea lakimies sukulaiseni, kun sukunimi on sama. Vastasin myöntävästi, jolloin virkamies huokaili, ja näytti siltä kun hän olisi ajatellut, että onpa samassa suvussa hyvin erilaisia ihmisiä – arvostettu ja tunnettu lakimies ja surkea rikollinen terroristihyypiö.

Sain lopulta takavarikoidut tavarat takaisin. Minulle soitettiin poliisiasemalta ja sanottiin, että tule hakemaan. Poliisit olivat kohteliaita ja esittivät kaavakkeen, jonka allekirjoitin. Kaikki meni ymmärrettävästi tässä vaiheessa jo sääntöjen mukaan.

Tapaus ei aivan vielä loppunut tähän. Vaikka en ollut tarkoittanut kirjettäni oikeuskanslerille varsinaiseksi valitukseksi, se käsiteltiin sellaisena (en ollut siis kirjoittanut joulupukille). Päätös tuli kahden vuoden kuluttua. Kun ottaa huomioon, millaisia liitteitä komisario oli todennäköisesti pannut kirjeeseensä, ja mitä hän oli kirjoittanut osuudestani ”ym. tekoihin” ja terrorismiin, lopputuloksen voi arvata. En ehkä osaa täysin tulkita oikeuskanslerin vastausta, mutta jotenkin minulle jäi tekstistä sellainen käsitys, että poliisi oli saanut muistutuksen takavarikointia koskevan lain noudattamisesta, vaikka asia ei antanutkaan aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Sain oikeuskanslerin päätöksen postitse. Seuraavana päivänä sain kutsun poliisiasemalle. Sama kotipaikkakuntani komisario, joka oli ollut mukana tekemässä kotietsintöjä, ojensi minulle sakkolapun. Syynä oli pieni kolari muutama kuukausi aikaisemmin. Se oli tapahtunut eräänä yönä. Olin ajanut tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) kanssa päätietä pitkin hitaalla nopeudella kovassa lumisateessa, kun sivutieltä oli lähestynyt kaksi autoa erittäin kovalla vauhdilla. Näytti siltä, että kaksi humalaista ajaa kilpaa, eikä autoilla ole mitään mahdollisuutta pysähtyä liukkaalla tiellä ennen risteystä – eli ainakin ensimmäinen niistä tulee läpi. Tein mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä eli jarrutin ja yritin väistää. Autot onnistuivat sittenkin pysähtymään ajoissa – ja minun turha väistöliikkeeni oli lopulta se, joka johti lievään törmäykseen. Eli minusta, joka olin tehnyt kaikkeni välttääkseni uhkaavan kolarin, tulikin syyllinen siihen. Syyllisyyttäni ei tosin ollut missään korkeimmassa oikeudessa julistettu, koska tieliikennelaissa sanotaan, että ”kuljettajan, joka liikennesääntöjen tai liikennemerkin mukaan on väistämisvelvollinen, on hyvissä ajoin nopeutta vähentämällä tai pysähtymällä selvästi osoitettava, että hän aikoo noudattaa velvollisuuttaan.” Jos auto lähestyy lumisateessa erittäin huonossa ajokelissä risteystä ”tuhatta ja sataa”, niin että päätiellä ajava on varma uhkaavasta kolarista, onko auton kuljettaja silloin noudattanut tätä pykälää. Poliisi käväisi kolaripaikalla ja totesi, että selvitelkää keskenänne (tuohon aikaan poliisi ei rutiininomaisesti sakottanut kolariin syyllistä kuten nykyisin, varsinkin jos oli kyse lievästä liukkaan kelin tapauksesta). Vieraan auton korjaus hoidettiin autoni (auto oli isoäitini nimissä) vakuutuksesta, ja asia katsottiin loppuun käsitellyksi.

Loppuun käsitellyltä kolaritapaus näyttikin, kunnes poliisi muutama kuukausi myöhemmin yhtäkkiä kutsui minut poliisiasemalle ja ojensi sakon tästä tapauksesta. Sakottaminen oli tullut yllättäen poliisin mieleen sen jälkeen, kun oikeuskansleri oli antanut tapauksesta ratkaisunsa. Tajusin heti, mistä minua oikeasti sakotettiin. Sakkolapun tekstikin oli mitä sattuu. Tapaus oli selostettu väärin, ja jopa autoni rekisterinumero oli väärä. Poliisi oli inspiroinut tapahtumien kuvauksen kolaripaikalla käyneen nuoren poliisin kertomuksen mukaan. Tämä nuori poliisi ei kuulunut siihen ryhmään, joka oli ollut tekemässä kotietsintää. Sakon ojentanut komisario perusteli sakkoa sillä, että autoni vakuutusyhtiö oli vaatinut sakottamista, jotta on olemassa jonkinlainen todiste siitä, että korvauksen maksamiselle on perusteita.

Voi komisario parkaa. Olisi keksinyt paremman valheen. Auton vakuutus oli otettu pienestä keskinäisestä vakuutusyhtiöstä, jonka yksi hallitusneuvoston jäsen oli isoäitini. Sukumme omistama teollisuuslaitos oli yksi vakuutusyhtiön suurasiakkaita, ja vakuutusyhtiön johdossa ja henkilöstössä oli paljon tuttujamme. Kyseisestä vakuutusyhtiöstä ei olisi ikipäivinä esitetty poliisin mainitsemaa sakottamisvaatimusta – ja tuskin sieltä on tullut poliisille mitään muitakaan vaatimuksia. Asiallisesti täytetty vahinkoilmoitus kyllä riitti. Opiskelijalle annettu sakko oli pieni, ja isoäitini antoi rahat sen maksamiseen. Mutta ajokortin valvontarekisterissä kyseinen sakko näkyy edelleenkin todisteena siitä, että ole vaarallinen kuljettaja. Ties vaikka juuri tänä sakko olisi ollut ratkaiseva este sille, että en päässyt aikoinaan linja-auton kuljettajakurssille.

Kolarin ja sakon välisenä aikana olin joutunut toiseenkin kolariin. Eräs tuoreen ajokortin haltija oli ajanut veljensä autolla perä edellä meidän pysähtyneen automme kylkeen. Peltivauriot olivat pahemmat kuin minun ajamassani kolarissa (olin eri autolla liikkeellä). Vakuutusbonuksiensa menettämistä harmitteleva kuljettajan veli ilmoitti tapauksesta poliisille ilmeisesti kuvitellen syyllisyyden tällä ilmoituksella jotenkin muuttuvan, vai mistä mahtoi olla kyse. Tapaus oli niin itsestään selvä, ettei poliisi edes kysynyt minulta tästä kolarista mitään. Vahingot maksettiin ”isonveljen” auton vakuutuksesta. Saiko kolarin ajanut pikkuveli sakon? Ei tietenkään. Hän ei ollutkaan kirjoitellut oikeuskanslerille. Liikennevahingoista sakottaminenkin voi olla valikoivaa.

Tämä tapaus on nyt loppuun käsitelty. Ei olisi ehkä pitänyt edes aloittaa, koska tällaisten juttujen miettiminen vie helposti yöunet. Viime yönä valvoin jo yli neljään.

Tähän tarinaan kuuluisi vielä loppuluku ”tarinan opetukset”, mutta jätetään se nyt jo. Tärkein opetus lienee se, että pitää tarkasti miettiä mitä seurauksia erilaisilla teoilla ja erilaisten ihmisten seuralla voi olla – eikä pidä varomattomasti lähteä hölmöilemään. Toinen tärkeä opetus on se, että jos kuitenkin on tullut hölmöiltyä, poliisikuulustelussa pitää joko rehellisesti vastata mitä on tehnyt, tai olla sanomatta mitään. Parasta on, jos pystyy toimimaan niin, ettei tarvitse edes miettiä ”en kommentoi” -vaihtoehtoa. Ja vielä sitäkin parempaa on, jos ei edes joudu kuulusteluihin – mutta sehän ei ole aina pelkästään itsestä kiinni.

Koska päätin lopulta julkaista tämän tekstin blogissa enkä foorumilla, niin lisään tähän nyt vielä seuraavan lopputoteamuksen.

Kertomuksessa mainittu ”Tuttava” oli aikoinaan oikeudessa tuomittavana myös kahdeksasta muusta murhapoltosta kuin edellä mainittuun tapahtumaan liittyvistä. Nämä ei-poliittiset tuhopoltot olivat tapahtuneet vuotta aikaisemmin, jolloin minä olin ollut Englannissa. Yksi sytytetyistä kohteista oli perheemme omistama varastorakennus, jonka palon yhteydessä tuhoutui myös sisällä olleen kodinkoneliikkeen tuotteita – suuri määrä uusia pesukoneita ja helloja ja muuta vastaavaa. Aineelliset vahingot olivat huomattavat. Nuoremmat veljeni olivat palopaikan lähellä sankojen kanssa sammuttamassa pikkupaloja, joita levisi kipinöistä, ja jotka uhkasivat lähellä ollutta lautatarhaa. ”Tuttavan” paljastuminen myös näiden palojen sytyttäjäksi oli minulle täydellinen yllätys. Jos olisin tiennyt asiasta, en tietenkään olisi ollut missään tekemisissä kyseisen henkilön kanssa – olihan hän polttanut myös meidän omaisuuttamme. Se, että häntä itseään ei tuntunut tällainen pikkuasia haittaavan, kertoo ehkä parhaiten hänen psykopatiaa lähentelevästä luonteenlaadustaan.

”Tuttava” muuten löytyi yllättäen Googlella. Hän on rakentanut itselleen täydellisesti uuden elämän uudella paikkakunnalla, mutta nimeään hän ei ole vaivautunut muuttamaan. Nykyisin hän on erikoisalojen opettaja. Jopa kuva löytyy. Hänellä on hartioille asti ulottuva tukka ja pienet silmälasit eli hän on kuin vanha hippi 1960-luvulta. Varsin hämärän näköinen tyyppi. Hänen oppilaansa ja opettajatoverinsa todennäköisesti hämmästyisivät, jos saisivat tietää hänen taustansa. Kovin monella opettajalla ei taida olla menneisyydessä tuomiota yli kymmenestä murhapoltosta. Jos paljastaisin nämä asiat, saisin pelätä loppuikäni henkeni puolesta. Tällainen ajatus minulle tulee, kun katson ”Tuttavan” nykyistä kuvaa. Vaikka hän hymyilee kuvassa, hänen olemuksessaan on jotain pelottava. Hymy on psykopaatin hymy.

Taustaa tapahtumille:

ILTA-SANOMAT
Julkaistu: 31.03.2010 21:25

Tööttäys parkkipaikalla koitui 78-vuotiaan naisen kohtaloksi

Nuorehko mies pahoinpiteli 78-vuotiasta naista parkkipaikalla Landskronassa niin, että tämä menehtyi aivoverenvuodon takia keskiviikkona.

YLE Uutiset
julkaistu 05.04. klo 20:57

Eläkeläisnaisen väkivaltainen kuolema sai väen liikkeelle Ruotsissa

Skoonelaisessa Landskronan kaupungissa tuhansia ihmisiä osallistui maanantaina väkivallan vastaiseen mielenilmaukseen. Kaupunkia on kuohuttanut viikko sitten sattunut tapaus, jossa 23-vuotias mies pahoinpiteli eläkeläispariskunnan parkkipaikalla. 78-vuotias nainen kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin.

Parkkipaikkakärhämästä vangittua 23-vuotiasta miestä epäillään murhasta ja pahoinpitelystä.

Hommalainen näkökulma tapahtumiin: 

Ruotsalaisten verovaroilla elävä, ruotsalaisia ja ruotsalaista yhteiskuntaa vihaava, öisin naisia raiskaava muslimipeto ei voinut hillitä viettejään vaan murhasi raa'asti viattoman, miestään puolustaneen ruotsalaisvanhuksen vietyään sitä ennen itsekkäästi invalideille tarkoitetun parkkipaikan vanhusten edestä. Hän kohteli vanhaa naista niin kuin itseään islamin soturina pitävän kuuluu kohdella. Heillehän ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä tapa lähestyä naista on väkivalta, kuten eräs tunnettu kirjoittaja on joskus esittänyt. Murhaan syyllistyneen ihmispedon ja islamin soturin kohteleminen oikeudessa tavallisena kansalaisena ja esittäminen tiedotusvälineissä tavallisena nuorena miehenä on kuvottavaa.

Mitä, jos tilanne olisi ollut tällainen?

23-vuotiaan sosiologian opiskelijan Åke Svenssonin lapsuudenkodissa on ollut ongelmia. Rahasta ja ruuasta varakkaassa yrittäjäperheessä ei ole ollut puutetta, mutta henkinen ilmapiiri on ollut vaikea. Åken isä, joka on ollut pilalle hemmoteltu rikkaan tehdaspatruunan ainoa lapsi, on ollut vakavasti luonnehäiriöinen. Hän on ollut perhetyranni pahimmasta päästä ja alistanut Åke Svenssonin äidin kotiorjaksi. Perheessä on vallinnut kurin ja pelon ilmapiiri. Åkea isä on vihannut siksi, että Åken takia hän joutui aikoinaan solmimaan pakkoavioliiton. Nuorempia lapsiaan hän on sen sijaan kohdellut hyvin, mikä on korostanut vaikutelmaa, että hän inhoaa vanhinta poikaansa. Åke on saanut koko ikänsä kuulla isältään pelkkiä moitteita ja solvausta. Isän mielestä Åke on ollut täysin kelvoton ihminen, josta ei ole mihinkään eikä tule koskaan olemaankaan. Isä ei ole kertaakaan sanonut Åkesta mitään positiivista. Ja koska isä on ollut väkivaltaisiin purkauksiin taipuvainen perhetyranni, Åke ei ole voinut koskaan väittää isälleen vastaan. Mitään perheriitoja isän ja pojan välillä ei ole siis käyty. Åke on joutunut nielemään kaikki aiheettomatkin moitteet ja kaiken sen henkisen saastan, mitä isä on selvin päin tai muutaman viinaryypyn jälkeen häneen kohdistanut. Åken isä on ollut aggressiivinen ja vastenmielinen humalassa, ja siksi alkoholin juominen ei ole koskaan Åkea kiinnostanut.  

Kaltoin kohtelemisella on valitettavasti ollut negatiivisia seurauksia Åken persoonalle. Åke on kärsinyt vuosikaudet masennuksesta ja reagoinut erittäin voimakkaasti kaikkeen negatiiviseen palautteeseen tulipa se missä muodossa tahansa. Lieväkin kritiikki on aiheuttanut Åkessa liioitellut aggressiivisen reaktion, koska samalla on purkautunut myös kaikki hänen isää kohtaan tuntemansa viha, jota hän ei ole pystynyt kotonaan mihinkään purkamaan. Isällehän ei ole voinut sanoa vastaan.

Mitä aggressiivisempaa ja epäoikeutetumpaa kritiikki on ollut, sitä voimakkaammin Åke on reagoinut. Erityisen voimakkaasti hän on tuntenut silloin, jos ei ole pystynyt puolustautumaan eli selittämään asioita tai antamaan arvostelijalle samalla mitalla takaisin. Äärimmäisintä huippua Åken saamisessa raivon valtaan on edustanut auton äänimerkillä tapahtuva yksisuuntainen ”kommunikointi”, koska siinähän torvea soittava istuu äänieristetyssä autossaan, eikä hänelle voi vastata. Jokainen torven törähdys on siis saanut Åken kontrolloimattoman raivon valtaan. Tällaiset raivon tunteet eivät ole onneksi kuitenkaan johtaneet mihinkään käytännön toimiin.

Eräänä päivänä Äke Svensson ajaa kaupan pihaan, jonne hänen jälkeensä saapuu siirtolaistaustainen vanha muslimipariskunta omalla autollaan. Parrakas kuljettaja alkaa soittaa provosoivasti autonsa torvea ikään kuin Åken auto muka olisi jollakin tavalla hänen tiellään. Kyllähän parkkipaikalla tilaa on.

Åke on autonsa vieressä, kun torvikonsertti alkaa. Hänen pulssinsa nousee muutaman sekunnin aikana noin 150:een ja hänen kasvonsa alkavat punoittaa. Hän vapisee raivosta. Hän ei aio siirtää autoaan uhallakaan. Muslimit kiertäköön, jos eivät muka mahdu ajamaan ohi. Åke on lähellä shokkitilaa, eikä hän itsekään enää tajua mitä on tekemässä. Hän kävelee lähemmäksi muslimipariskunnan autoa. Silloin partainen mies nousee ulos autosta ja alkaa rähjätä Åkelle. Hän ottaa uhkaavasti pari askelta Åkea kohti. Åke huutaa miehelle takaisin ja solvaa häntä ensimmäiseksi mieleensä tulevilla haukkumanimillä. ”Senkin muslimisika”, Åke kuulee äänensä sanovan, aivan kuin tarkkailisi tilannetta jostakin oman kehonsa ulkopuolelta. Partainen mies ottaa vielä askeleen, ja tässä vaiheessa autosta nousee myös hänen vaimonsa, mustaan kaapuun pukeutunut ”Fatima”, ja alkaa sättiä Åkea.

Lopulta riitely johtaa tönimiseen, eikä Åkella ole edes jälkeenpäin selvää käsitystä siitä mitä oikeastaan tapahtui. Kiihtymystila on niin korkea, että Åken muistiin ei muutamaan sekuntiin tartu mitään mielikuvia. Åke kokee psykologiassa tunnetun ilmiön, jota esimerkiksi henkirikoksiin syyllistyneet kuvaavat sanoilla ”silmissä pimeni” tai ”en muista mitään”. Joka tapauksessa kahinan lopuksi Åken kimppuun hyökännyt ”Fatima” horjahtaa taaksepäin ja kaatuu. Tässä vaiheessa Åke kävelee autolleen ja ajaa pois. Hän ajelee päämäärättömästi ympäri kaupunkia, sillä hän on shokkitilassa vielä monta tuntia tapahtuman jälkeen. Kun hän saapuu kotiin, hänet valtaa syvä masennus.  

Aivoverenvuodon saanut iäkäs ”Fatima” kuolee muutaman päivän päästä, ja Åke Svensson pidätetään epäiltynä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta. Ympäri pohjoismaita alkavat mielenosoitukset, joissa vaaditaan Åke Svenssonin tuomitsemista harkitusta rasistisesta murhasta. ”Antirasistit” kiihottavat itsensä hysteriaan saadessaan tietää, että Åke on varhaisemmassa nuoruudessaan kuulunut muukalaisvihamielisen ”Sverigedemokraterna” -puolueen nuorisojärjestöön. Åkelle vaaditaan elinikäistä vankeusrangaistusta ilman armahdusmahdollisuutta. Jopa kuolemantuomion käyttöön ottamista ehdotetaan, jotta ihmiskunta vapautuisi Åke Svenssonin kaltaisista ihmispedoista.

Kun Åke lopulta tuomitaan pelkästään pahoinpitelystä ja tahattomasta kuolemantuottamuksesta ”antirasistiset” piirit raivostuvat. Kun tuomio lisäksi on ensikertalaiselle nuorelle rikoksentekijälle melko lievä, tätä pidetään todisteena siitä, että Ruotsissa on vallitsee institutionaalinen rasismi, jossa musliminaisen murhaaminen katsotaan lieventäväksi asiahaaraksi. Vankilasta vapautunut Åke saa elää salamurhan pelossa lopun elämäänsä.