Valokuvaamista Helsingissä

Eräänä kesäpäivänä (lainaus päiväkirjasta)...

Hiippailin kaupungilla kameran kanssa ja nappailin kuvia. Ostin Hakaniemen Bebek myymälästä kaksi patterikoteloa. Ne maksoivat euron kappale. Lauran entisen kämpän luona joku ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaava henkilö alkoi huudella perääni, että kenestä otin kuvan. Tyyppi seurasi minua ja huuteli monta kertaa perääni “hei”. Aloin jo pelätä. Seisoin Hämeentien varressa tarkoituksena ylittää katu, mutta punainen liikennevalo paloi, ja jouduin odottamaan. Pelkäsin, että ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaava henkilö ehtii tulla luokseni ennen kuin pääsen kadun yli. Onneksi se kuitenkin lopetti seuraamiseni. Masennuin tuosta tapauksesta.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli ottaa kuvia, joissa bussit ajavat päin punaista liikennevaloa. Muistelin nimittäin, että tätä tapahtui aikoinaan usein. Liikennevalojen “vihreä aalto” on ilmeisesti nykyisin paremmin järjestetty, koska en nähnyt punaisia päin ajamisia. Aikani kuluksi nappailin kuvia alueella pyörivistä ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaavista henkilöistä ja muslimeista ja kerjäävistä Romanian mustalaisista sekä muista tummaihoisista ja ulkomaalaisen näköisistä. Otin kuvat kaukaa zoomilla. Se ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaava henkilö ilmeisesti hermostui kuvaamisestani. Vasta myöhemmin kuvia katsellessani huomasin, että olin tietämättäni ottanut aika monta kuvaa, jossa tyyppi näkyy. Joissakin kuvissa se katsoo kameraan, joten se on huomannut kun kuvaan. Kuvaustilanteessa en kuitenkaan kunnolla nähnyt, mitä kameran ruudulla näkyy. En siis tiennyt ottavani samasta tyypistä useita kuvia. Osasyy on se, että tyyppi liikkui koko ajan paikasta toiseen.  

Päätin, että lopetan “etnisen” kuvaamisen, ennen kuin tapahtuu jotain pahempaa.

Huomautus. Edellä olevassa tekstissä oleva ilmaus ”ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaava henkilö” on korvike päiväkirjassa olevalle lyhyemmälle vaihtoehdolle ilmaista sama asia. 

Välittömästi tämän kuvan ottamisen jälkeen kuulin takaani jonkun kysyvän, mitä kuvaan. Tämä on otettu tele-objektiivilla, joten ihmiset ovat kauempana kuin miltä näyttää. Alla on seuraava kuva - eli ensimmäinen, jonka otin sen jälleen kun olin mennyt kadun toiselle puolelle. Selin oleva olkalaukkumies on se, joka tuli kyselemään.

Kenties häiritsin bisneksiä? Näytti siltä niin kuin salkkumies olisi harjoittanut jonkinlaista pysäköinninvalvontaa tai jotain muuta pysäköintiin liittyvää. Hän kävi vähän väliä kurkistamassa talon nurkalta, keitä siellä näkyy.

Ensimmäinen työpäivä

Aina kun aamulla on odotettavissa jokin välttämätön meno, josta ei saa myöhästyä, nukun edellisen yön huonosti. Vilkuilen kelloa joka käänteessä ja lasken kuinka paljon vielä on aikaa nukkua. Haluan varmistaa, etten vain yritä turhaan nukkumista, jos kello onkin jo liian paljon. Lopputuloksena tästä kaikesta on, että olen aamulla väsynyt.

En ollut varma, milloin työt alkavat, joten varmuuden vuoksi Seija vei minut kuntaan jo varttia vaille kahdeksaksi. Ulko-ovi ei ollut edes auki tuolloin, ja osoittautui, että hommat alkavatkin vasta kahdeksalta. No, parempi olla liian aikaisessa kun myöhästyä jo ensimmäisenä aamuna. Ensimmäinen paikalle tulija päästi minut sisään.

Hommat olivat samanlaista tylsyyttä kuin viime kesänä. Kun työtä oli kestänyt pari tuntia ja aloin olla jo aivan kyllästynyt siihen, mieleeni tuli ahdistava ajatus siitä, että tätä samaa kauheutta jatkuisi vielä kolme kuukautta. Jos pari tuntia tuntuivat ikuisuudelta, miten ihmeessä kestäisin tätä samaa kolme kuukautta?

Toimistossa leijaili pöly, sillä siellä olivat meneillään puhelinlinjojen tai sähköjen asennukset, joiden takia seinään oli porattu reikiä. Huoneessa leijaili myös koko päivän ajan lievä viemärin "tuoksu". Normaalisti seinän vieressä olevat kaapit oli vedetty poikittain lattialle. Kun "pomoni" Seija Vainikainen yritti siirtää yhtä tällaista mappeja täynnä olevaa kaappia, sen yläosa romahti vinoon ja kaapin päältä tippui lasipullo ja jokin posliinikoriste lattialle. Kun kaappia nostettiin suoraan, se romahti vielä toisen kerran toiselta laidaltaan ennen kuin se saatiin paikalleen. Kaappien väliset varmistuspiikit puuttuivat.

Ruokatunnilla Seijan oli määrä hakea minut, mutta se ei ehtinyt. Kävin siis ostamasta Siwasta jotain sapuskaa ja söin sen huoneessani.

Kun iltapäivällä kävelin kirjaston kautta kämpille, päivän "rasitukset" ja edellisen yön huono nukkuminen tuntuivat siinä määrin, että päätin lepäillä hieman ennen kuin siirtyisin vapaa-ajan rientoihin. Lepäily venyi tuntien nukkumiseksi enkä saanut mitään aikaan koko iltana. Juuri ja juuri jaksoin sentään käyttää Millaa kaupassa. Virkistyin vasta myöhään yöllä ja puuhailin jotain tietokoneen parissa.