torstai 16. tammikuuta 2014

Valokuvaamista Helsingissä

Eräänä kesäpäivänä (lainaus päiväkirjasta)...

Hiippailin kaupungilla kameran kanssa ja nappailin kuvia. Ostin Hakaniemen Bebek myymälästä kaksi patterikoteloa. Ne maksoivat euron kappale. Lauran entisen kämpän luona joku ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaava henkilö alkoi huudella perääni, että kenestä otin kuvan. Tyyppi seurasi minua ja huuteli monta kertaa perääni “hei”. Aloin jo pelätä. Seisoin Hämeentien varressa tarkoituksena ylittää katu, mutta punainen liikennevalo paloi, ja jouduin odottamaan. Pelkäsin, että ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaava henkilö ehtii tulla luokseni ennen kuin pääsen kadun yli. Onneksi se kuitenkin lopetti seuraamiseni. Masennuin tuosta tapauksesta.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli ottaa kuvia, joissa bussit ajavat päin punaista liikennevaloa. Muistelin nimittäin, että tätä tapahtui aikoinaan usein. Liikennevalojen “vihreä aalto” on ilmeisesti nykyisin paremmin järjestetty, koska en nähnyt punaisia päin ajamisia. Aikani kuluksi nappailin kuvia alueella pyörivistä ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaavista henkilöistä ja muslimeista ja kerjäävistä Romanian mustalaisista sekä muista tummaihoisista ja ulkomaalaisen näköisistä. Otin kuvat kaukaa zoomilla. Se ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaava henkilö ilmeisesti hermostui kuvaamisestani. Vasta myöhemmin kuvia katsellessani huomasin, että olin tietämättäni ottanut aika monta kuvaa, jossa tyyppi näkyy. Joissakin kuvissa se katsoo kameraan, joten se on huomannut kun kuvaan. Kuvaustilanteessa en kuitenkaan kunnolla nähnyt, mitä kameran ruudulla näkyy. En siis tiennyt ottavani samasta tyypistä useita kuvia. Osasyy on se, että tyyppi liikkui koko ajan paikasta toiseen.  

Päätin, että lopetan “etnisen” kuvaamisen, ennen kuin tapahtuu jotain pahempaa.

Huomautus. Edellä olevassa tekstissä oleva ilmaus ”ihoväristä ja kasvonpiirteistä päätellen Saharan eteläpuolisen Afrikan väestön enemmistön etnisen taustan omaava henkilö” on korvike päiväkirjassa olevalle lyhyemmälle vaihtoehdolle ilmaista sama asia. 

Välittömästi tämän kuvan ottamisen jälkeen kuulin takaani jonkun kysyvän, mitä kuvaan. Tämä on otettu tele-objektiivilla, joten ihmiset ovat kauempana kuin miltä näyttää. Alla on seuraava kuva - eli ensimmäinen, jonka otin sen jälleen kun olin mennyt kadun toiselle puolelle. Selin oleva olkalaukkumies on se, joka tuli kyselemään.

Kenties häiritsin bisneksiä? Näytti siltä niin kuin salkkumies olisi harjoittanut jonkinlaista pysäköinninvalvontaa tai jotain muuta pysäköintiin liittyvää. Hän kävi vähän väliä kurkistamassa talon nurkalta, keitä siellä näkyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti